torstai 30. huhtikuuta 2015

Keittiösuunnitelmia

Keittiö on kodin sydän, ainakin meillä. Teemme paljon ruokaa ja siksi haluamme keittiön olevan toimiva jokaisessa työvaiheessa, aina ruuan käsittelystä siihen saakka kun puhtaat astiat nostetaan pesukoneesta ulos. Ellei oikeasti itse ole ammattilainen keittiösuunnittelussa, suosittelen lämpimästi käymään sellaisen luona ennen uuden keittiön rakentamista. Hyvä keittiösuunnittelija ottaa huomioon hienosti asiakkaan omat toiveet ja tottumukset, mutta myös kyseenalaistaa ja tarjoaa erilaisia, kenties toimivampia ideoita tilalle jyräämättä kuitenkaan asiakkaan yli. Kaappeja pohtiessamme mietimme myös, mitä niissä säilytämme. Ja kun kuuntelimme myyjän juttuja, on muuten oikeasti hassua, mitä kaikkea ihmiset kaappeihinsa haluavat säilöä!

Aloitimme oman suunnittelu-urakkamme tänään Puustellilta. Keittiömmehän tulee olemaan L-mallinen ja sieltä on suora näkymä olohuoneeseen. Olohuoneen ja keittiön jakaa toisistaan perinteinen puuhellan, leivinuunin ja takan yhdistelmä. Koska uuni luo nimenomaan taloon tuota perinteistä tyyliä, haluamme jatkaa samaa linjaa myös keittiön kalusteissa. Värimaailma talossa niin ulkona kuin sisälläkin tulee olemaan harmaata, (luonnon)valkoista ja hitunen mustaa tehosteena. Tältä pohjalta lähdimme keittiön kimppuun.


Ajatuksena kaapistoihin on siis vaaleaa ajattomuutta ja hitunen romantiikkaa. Ja vetimillähän pystyy pelaamaan paljonkin ovien ulkonäön kanssa. Olohuoneesta keittiöön katsottaessa yläkaapistoihin valittiin yksi vitriini, jossa kauniit astiat saavat arvoisensa paikan ja kestävät katseita. Alakaapistot tulevat olemaan vetolaatikoita, jolloin arkiastiat ovat helposti myös lapsen saatavilla ja kuiva-aineet selkeästi esillä ilman ylimääräistä kurkottelua ja kurkkimista. 



Pöytätasoihin valitsimme näin alkuun massiivitammea. Ominaisuudet koivun kanssa ovat lähes samat, mutta koska haluamme sävyttää työtason harmaaksi, on tammi kiitollisempi vahata ja puun eläväisyys pääsee paremmin esiin.



Välitilan laatta tulee olemaan vaaleaa kivijäljitelmää. Laattaa siksi, että puhdistaminen on helpompaa kuin huokoisessa sisustuskivessä. Keittiöstä kun kuitenkin puhutaan, rasva- ja ruokaroiskeilta tuskin voidaan välttyä. Tiskialtaaksi valikoitui tässä vaiheessa teräsaltaan sijaan komposiittiallas.



Sama tyyli keittiön jatkumona toistuu kodinhoitohuoneessa. Joistain asioista kuitenkin khh:ssa tingitään. Puutaso vaihtuu siellä laminaattiin, koska pääosin pöydällä käsitellään kuitenkin vain pyykkejä. Myös kaappien ovien materiaali ja koristelu vaihtuu hieman vaatimattomampaan.

Tästä taas eteenpäin, huone kerrallaan. Ja nyt, oikein riemukasta vappua teille kaikille!

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Kaiken A on B eli budjetti

Suomalainen luonne on mikä on, senhän te kaikki tiedätte. Siksi mekään emme halua sen suuremmin puhua blogissa tai muutenkaan summista, joita rakentamiseen tulemme käyttämään. Koska budjetti on kuitenkin hyvin pitkälle rakentamista määrittelevä asia, muutama sananen kustannusarviosta.



Rakentaminen ei ole halpaa. Sen tietävät varmasti kaikki ne, jotka ovat projektin toteuttaneet tai ovat sitä suunnittelemassa. Tonnit ja kymppitonnit katoavat yksi toisensa perään varsinkin rakentamisen alkuvaiheessa, jopa silloin kun tontilla ei vielä ole tapahtunut käytännössä yhtään mitään. On liittymämaksuja, lämmitystä, sähköä ja putkitöitä, asioita joita tavan rakentaja ei ylipäätään pysty itse tekemään ellei nyt sitten satu olemaan koulutusta ja lupia toteuttaa ko. työtä.

Me olemme tehneet melko tarkan rakentamisen kustannusarvion, jopa pankissa sitä ihan kiiteltiin. Selailimme aluksi aikamme internetiä, josta löysimme muutaman sopivan kustannusarviomallin ja niistä sitten kasailtiin itsellemme oma pohja. Meillä työtä helpotti jonkin verran se, että Kontion talopakettiin tulee mukaan paljon tavaraa, kuten ovet, ikkunat, listat, ym., eli materiaali ja sen menekki on itse talossa jo pitkälle laskettu.

LVIS-materiaali ja työt kilpailutettiin ja vaikka kaikesta ei vielä toimittajaa ole valittu, saimme kustannusarvioon riittävät summat, samoin keittiö- ja kiintokalusteiden osalta. Laattojen ja lattiamateriaalien, sekä muihin pintatöihin liittyvien materiaalien kustannukset laskimme itse keskiarvohinnoilla.

Kodinkoneet, terassit ja piharakenteisiin liittyvät kustannukset täytyy tietenkin muistaa, siihen päälle valvonta-, suunnittelu-, liittymämaksut, vakuutukset, palkat, palkkiot, koneiden vuokrat ja verot. Lopuksi arvioon lisättiin jonkin verran "rautakauppavaraa", sillä sitä pientä tavaraa, ruuvia ja naulaa tulee varmasti kulumaan.  Pohdimme myös tarkkaan, mitä rakennetaan velkarahalla ja mitä toteutetaan omavaraisesti.

Vastaava mestari tarkisti lopuksi laskelman ja antoi meille vapautuksen suuremmilta unohduksilta. Job well done!

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Talon paikkaa merkkaamassa

Talon paikan sijoittelu on tuottanut meille tähän mennessä suurimman pohdinnan aiheen. Kaavan ulkopuolelle rakennettaessa talon sijoittuminen voi periaatteessa olla kuinka päin vain, ja alkuun ajateltiin, että helppohan se tontille on tökätä..

Vaikka tontti onkin melko suuri (5 100m2), on kahdelle sivulle tulossa naapureita. Siksi tietenkin on hyvä, että talo ja varsinkin oleskelualue ulkona sijoittuu muuhun suuntaan. Ilmansuunnat on tietenkin myös hyvä ottaa huomioon. Itse emme ainakaan halua herätä ikkunoista tunkeutuvaan auringonvaloon ja toisaalta ilta-aurinko paistamassa sisään olohuoneen lähes neljään metriin ulottuvista ikkunoista ei oikein houkuttele. Eikä ole energiatehokastakaan, jos kesällä kuumenevia tiloja viilennetään jatkuvasti koneellisesti.

Tuumasta toimeen ja tontille ihmettelemään! Minulla lähestymistapana toimi vanha kunnon "kannon nokkaan istumaan"-menetelmä. "Millaisena haluan nähdä taloni, kun saavun pihaan, mitä haluan katsella maisemaikkunoista ja missä on kiva paikka terassille, jossa istuskella illalla saunan jälkeen."

Vastoin yleisiä "ohjeita", sisääntulo tulee jäämään länteen päin ja olohuone vastakkaiselle puolelle itään. Sauna ja sen terassi etelä/lounas-suuntaan ja makuuhuoneet pohjoiseen. Eniten tässä ratkaisussa pohdituttaa takapihan jääminen itään päin, mutta toisaalta rinteeseen viettävää tonttia pengertämällä myös ilta-aurinko saadaan paistamaan talon yli rinteeseen. Sieltäpä sitten löytyykin oiva paikka tuleville piharakennuksille eli grillikodalle, pihasaunalle ja aitalle.



Keskiviikkona saadaan pari asiantuntijaa käymään tontilla,  joten katsotaan, millaisena he ajatusta pitävät.

Viime viikon aikana sähköyhtiö kävi kaivamassa jo sähkökaapelin maahan. Pikkujuttu, mutta ihanaa huomata, että jotain konkreettista on vihdoin tapahtunut! Tällä viikolla käydään myös keittiösuunnittelijan luona, jotta päästään hiomaan LVIS-suunnitelmia kuntoon.


Ja tälle muuten näyttää maaperä rakennuspaikalla:


Tällaista tällä kertaa, aurinkoista alkanutta viikkoa!

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Se nihkeä vaihe

Huh hei, jokunen tovi on vierähtänyt kun olen viimeksi kirjoitellut mitään. Projektia ei ole kuopattu, päin vastoin. Nyt on vaan ollut käynnissä se kovin nihkeä vaihe, eli suunnittelu, kilpailuttaminen, tarjousten seulonta ja niiden nurkkien vääntely ja kääntely. Tässä vaiheessa pitää kuitenkin muistaa ravistella itseään, sillä turhautumista ja "aivan sama"-asennetta ei kannata ottaa käyttöön, vaikka kuinka se nurkkien ja seinien siirtely ja vekslaaminen alkaisi väsyttää ja ärsyttää. Rakenteita on niin kovin vaikea lähteä enää muuttamaan kun lopullinen tilaus on sisällä.. Mutta päivitetäänpä nyt hieman tilannetta, paljon tässä on toki tapahtunut, vaikka mikään ei vielä missään näykään.

Tonttikauppa alkaa toivottavasti olla vihdoin ajankohtainen ihan lähiviikkoina. Tässä kohtaa ei mitään yllätyksiä sen suhteen enää varmasti tule, mutta koska myyjänä toimii julkinen taho, on byrokratia todella hidasta, kun myyntiä joudutaan käsittelemään niin monessa elimessä ja eri kokouksissa.

Talopaketin toimittajaksi meille valikoitui Kontio. Talosta tulee muunnosmalli, pohjakuvana on käytetty Aaltola B:tä ja ulkonäkö on lähes sama kuin Sarastus-mallissa. Ensimmäiset kuvat olemme jo saaneet ja niitä nyt kiihkeästi jumpataan ja siirrellään seiniä ja ikkunoita, sekä poistellaan ja lisäillään omia merkintöjä papereihin. Mutta kuten todettu, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Muurarit, timpurit, LVIS-urakoitsijat ja kaivinkonekuskit on varattu ja tilattu. Tämän viikonlopun aikana käydään mahdollisesti laittelemassa tikut tontin nurkkiin. Eli sitten vain odotellaan, että tontti siirtyy meille ja saadaan lupapaperit sisään ja sen jälkeen vihdoin hommiin.

Aurinkoista viikonloppua lukijoille!