tiistai 21. heinäkuuta 2015

Sisä- ja ulkotäytöt tehty!

Vaikea ymmärtää, että viime kirjoituksesta on aikaa kulunut vain pari vuorokautta. Työmiehet painavat hommaa niin rivakkaan tahtiin, että valmista syntyy nopeammin kuin uskoisikaan. Jos ylipäänsä ajatellaan tätä rakennusprojektia kokonaisuutena, on uskomatonta, että tontti oli vajaa kolme kuukautta sitten vielä koskemattomassa tilassa. Aika on kulunut hurjan nopeasti!

Mutta itse asiaan! Eilen kaivinkone saapui siis toiselle kierrokselle täyttötöitä varten.



Ensimmäinen raapaisu



Perusvesikaivon liitännät



Routaeristys



Viemäriputkea



Viemärilinjan suunnittelua



Se on siinä.



Ja sitten taas lisää maata laatikkoon. Välillä oltiin jumissakin..



Ojaa kaapelille tai mille lie..



Hiekkalaatikko täynnä.


Kaikesta ei tullut valitettavasti otettua kuvaa, mutta myös piha-alue on saanut uusia pengerryksiä ja muotoja. Mahtavaa, kun piha alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan, samoin itse talo vaikka seinät vielä puuttuvatkin. :)

Seuraavaksi alkaakin sitten lattialämmitykseen ja -valuun valmistautuminen. Nyt on aika taas parin päivän siestan, huomenna laitan isännän rentoutumaan ja katsomaan sekä kuuntelemaan erästä sähkövirtaan liittyvää humppaorkesteria Hämeenlinnaan. :)

Mukavaa loppuviikkoa!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kaivinkoneen toinen tuleminen

Huomenna aletaan peittämään sitä, mikä aiemmin avattiin. Viemäriputket ja kaapelit ovat nyt paikoillaan, harkkojen saumat siloteltu (joka olikin huomattavasti helpompaa ennen maanpinnan nostamista), kantavien seinien anturat valettu ja maapinnan leikkaukset suunniteltu.

Nyt sokkeli näyttää niin hurjan korkealle, mutta ehkä jo huominen helpottaa tuskaa.







Huomenna sitten taas lisää!


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Taas yksi työvaihe selätetty

Huhhei, johan on mennyt aikaa, kun olen viimeeksi blogia päivittänyt! Raksalla ei ole huokailtu, päinvastoin, mutta rakentaminen, lapsen hoito ja jonkinlaisen kesäloman viettäminen on ottanut aikaa, eikä muuhun oikein ole riittänyt aikaa. Toisaalta parempi näin, onpahan nyt jotain uutta kerrottavaa taas kuvin! 

Heti juhannuksen jälkeen betoniauto saapui tontille.



Ready, set, go!





Liippaus valmiina



Tarkastaja tutkii valmista pintaa. Jo kestää kävellä!



Muurausohjurit paikoillaan.



Samoin ensimmäiset kierrot Leca-harkkoja.



Ja sitten päälle Juhaa. Yksi harkko painaa yli 19 kiloa, eli korvannee salitreenin..



Ja tässä valmista pintaa. 


Viikon päästä onkin aika sisä-ja ulkotäytöille, joten tiukka viikko on edessä!