perjantai 18. syyskuuta 2015

Kehikko kasassa

Ensimmäiseksi, pahoittelut tästä blogihiljaisuudesta.. Joka kerta, kun huomasin sivulla näyttöjä, tunsin piston sydämessäni. Sisältöä pitäisi tuottaa, sehän se tarkoitus tässä on, mutta joskus ne voimavarat vaan loppuu iltaan, kun lapsi on unessa ja olisi ainoa mahdollisuus tänne kirjoitella. Siinäpä olisi yksi aihe, josta riittäisi varmasti paljon kirjoitettavaa; rakentaminen ja sen raskaus. Vaikka meilläkin käytännössä vain toinen osapuoli käyttää fyysisen panoksensa rakentamiseen, on se kuitenkin koko perheen urakka. Lapsi ikävöi poissaolevaa isää, äiti pyörittää arjen työssäkäynteineen, ruuan laittoineen ja nykyisen asunnon myyntiprosesseineen. Joskus ollaan puhki, mutta itsepä on projektiin lähdetty ja lopussa kiitos seisoo.

Teitä lukijoita kiinnostaa tämän vuodatuksen saattelemana kuitenkin enemmän raksan nykytilanne. Tässä teille perjantai-iltaan annos muutamin sanoin ja kuvin.

Pari viikkoa valun tekemisen jälkeen vedettiin henkeä kehikon nostoa varten. Tässä välissä saatiin porarit lämpökaivoa varten tontille. Ensin porattiin, porattiin ja sitten vielä porattiin.. 37 metrin kohdalla tärppäsi! Vahva kallio sieltä löytyi ja poraamista jatkettiin sen jälkeen 130 metriin, kunnes saatiin riittävä syvyys tulevan kotimme energian tarpeelle.


Mutta sitten siihen tärkeimpään, ensimmäiseen konkreettiseen etappiin tämän urakan varrella. Viime viikolla saapui vihdoin se odotettu toimitus!



Kuorman purkua. Tavaraa saapui kahtena päivänä.



Tässä pieni osa materiaalia.




Katŧotuolit.



Erkkerin muotoikkunat.



Heti seuraavana päivänä alkoi kehikon kasaus. Ensimmäinen kierto ankkuroitiin sokkeliin.



Ovi-ja ikkuna-aukoissa näkyy "kuljetustuet". Nämä sahataan valmiina auki merkkien kohdalta, jotta puu ei katkeile kuljetuksen ja asennuksen aikana.



Ja sitten alkoi varsinainen kehikon nosto järeämpien koneiden kanssa. Näin kevyesti nousee lähes 200 kg painava hirsi.






Päivä 2, kattotuolien asennusta.




Aluskatetta. Tässä julkisivu.



Kodinhoitohuoneen ja saunan suunnasta.





Aluskatetta.




Näkymä olohuoneen erkkerin isoista ikkunoista. Pientä työtä vaatii vielä tuo takapiha.. Rinteen päälle tulee grillikatos ja pihasauna.



Sisätilan nurkkaa. On se kaunis. Ja hyvän tuoksuinen.


Nyt odotellaan sateetonta päivää, jotta saadaan home-/ uv-kylläste pintaan. Aluskatteen olisi tarkoitus olla päällä viikonlopun jälkeen. Tästä jatketaan. 

Mukavaa viikonloppua!















sunnuntai 16. elokuuta 2015

Nyt sitten vaan kehikkoa odottelemaan!

Nyt se sitten on ohi. Viimeinen vaihe ennen talopaketin saapumista. Voisi kai sanoa, että ensimmäinen kolmannes on selätetty, kun perustukset ovat valmiit.

Täyttötöiden jälkeen alkoi vesi- ja viemäriputkien asentaminen.







Styroksia päälle.



Raudoitusverkon asentamista. Samalla merkittiin väliseinien paikat lattialämmitystä varten.



Lattialämmityskaapelit paikoillaan.



Ja valu päälle. Halusimme tehdä valun jo tässä vaiheessa, jotta säästymme hirsien ylimääräiseltä suojaamiselta myöhemmin. Sen verran on sotkuista puuhaa. Valupäivänä sattui paras mahdollinen sää. Pilvistä, hieman tuulta, mutta ei sadetta. Ilta meni valua kastellessa. 



Tässä vaiheessa on hyvä tehdä pieni välitilinpäätös. Näin ensi kertaa rakentavina voimme olla erittäin tyytyväisiä budjetin toteutumiseen tässä vaiheessa. Ei ylityksiä arvioihin, vaikka perustustöissä yllättävät kustannuserät voivat olla hyvinkin todennäköisiä. Taas on hieman varmempaa, että saamme juuri sellaisen kodin kuin olemme suunnitelleetkin, pintoineen päivineen!

Tosiaan, kaksi viikkoa jouluun! Kädet syyhyää jo, siellä ne hirret taitaa olla jo tehtaalla pian linjalle menossa!

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Sisä- ja ulkotäytöt tehty!

Vaikea ymmärtää, että viime kirjoituksesta on aikaa kulunut vain pari vuorokautta. Työmiehet painavat hommaa niin rivakkaan tahtiin, että valmista syntyy nopeammin kuin uskoisikaan. Jos ylipäänsä ajatellaan tätä rakennusprojektia kokonaisuutena, on uskomatonta, että tontti oli vajaa kolme kuukautta sitten vielä koskemattomassa tilassa. Aika on kulunut hurjan nopeasti!

Mutta itse asiaan! Eilen kaivinkone saapui siis toiselle kierrokselle täyttötöitä varten.



Ensimmäinen raapaisu



Perusvesikaivon liitännät



Routaeristys



Viemäriputkea



Viemärilinjan suunnittelua



Se on siinä.



Ja sitten taas lisää maata laatikkoon. Välillä oltiin jumissakin..



Ojaa kaapelille tai mille lie..



Hiekkalaatikko täynnä.


Kaikesta ei tullut valitettavasti otettua kuvaa, mutta myös piha-alue on saanut uusia pengerryksiä ja muotoja. Mahtavaa, kun piha alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan, samoin itse talo vaikka seinät vielä puuttuvatkin. :)

Seuraavaksi alkaakin sitten lattialämmitykseen ja -valuun valmistautuminen. Nyt on aika taas parin päivän siestan, huomenna laitan isännän rentoutumaan ja katsomaan sekä kuuntelemaan erästä sähkövirtaan liittyvää humppaorkesteria Hämeenlinnaan. :)

Mukavaa loppuviikkoa!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kaivinkoneen toinen tuleminen

Huomenna aletaan peittämään sitä, mikä aiemmin avattiin. Viemäriputket ja kaapelit ovat nyt paikoillaan, harkkojen saumat siloteltu (joka olikin huomattavasti helpompaa ennen maanpinnan nostamista), kantavien seinien anturat valettu ja maapinnan leikkaukset suunniteltu.

Nyt sokkeli näyttää niin hurjan korkealle, mutta ehkä jo huominen helpottaa tuskaa.







Huomenna sitten taas lisää!


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Taas yksi työvaihe selätetty

Huhhei, johan on mennyt aikaa, kun olen viimeeksi blogia päivittänyt! Raksalla ei ole huokailtu, päinvastoin, mutta rakentaminen, lapsen hoito ja jonkinlaisen kesäloman viettäminen on ottanut aikaa, eikä muuhun oikein ole riittänyt aikaa. Toisaalta parempi näin, onpahan nyt jotain uutta kerrottavaa taas kuvin! 

Heti juhannuksen jälkeen betoniauto saapui tontille.



Ready, set, go!





Liippaus valmiina



Tarkastaja tutkii valmista pintaa. Jo kestää kävellä!



Muurausohjurit paikoillaan.



Samoin ensimmäiset kierrot Leca-harkkoja.



Ja sitten päälle Juhaa. Yksi harkko painaa yli 19 kiloa, eli korvannee salitreenin..



Ja tässä valmista pintaa. 


Viikon päästä onkin aika sisä-ja ulkotäytöille, joten tiukka viikko on edessä!









tiistai 23. kesäkuuta 2015

Perustusten kimppuun!

Juhannus meni levätessä ja sunnuntaina miehet aloittivat perustuksiin liittyvät työt.

Anturalaudoitusta





Tänään saatiin sähköt ja loput perustustavarat tontille. 

Lautaa, rautaa, sementtiä, styroksia..


..ja julkisivuharkot.


JUHA-harkot ovat siis pinnaltaan täysin valmiita harkkoja, joilla tehdään meille sokkelin ylimmät, maan päälle jäävät kierrot. Näin ollen ne eivät siis tarvitse enää muuta käsittelyä. Kuvasta poiketen meille tulee musta harkko. Päädyimme väriin siksi, että se antaa mielestämme mukavan kontrastin valkoisten ovien ja ikkunoiden, sekä keloharmaan talon kanssa.


Niin, ja onhan meillä jo vesiosuuskunnan kaivokin! 



Tästä se alkaa, seuraava ponnistus!

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Pohjatyöt valmiit

Tiukat kaksi vuorokautta takana ja perustuksien pohjatyöt on tehty. 

Vesi- ja viemärikaivuuta
 

Melko hiekkaista maata

Syöttökaapelin kaivantoon laitetaan merkkinauha. Tämä siksi, että mikäli maata joudutaan myöhemmin kaivamaan samalla kohtaa, kaivajalla on tieto, että kaapeli kulkee lähellä.


Päivän lopputulos


Tämän ponnistuksen jälkeen vietämme siestaa ja vedämme henkeä ensi viikon, juhannuksen jälkeen iskemme perustuksien kimppuun. 

Hyvää alkavaa juhannusviikkoa ja valoisaa Mittumaaria!